Luova virikehetki

tammikuu 2, 2012

Tänään pidimme luovan virikehetken, kun suunniteltu koulutus peruuntui. Teimme pienen toiminnallisen radan, johon kuului tasapainoa kehittäviä tehtäviä ja lopuksi kävimme laulamassa Virkkulassa karaokea. Monen mielestä tehtävät olivat mukavia ja suurin osa virikehetkeen osallistunut asukas jaksoikin olla hyvin loppuun saakka.

Jouluaatto

joulukuu 25, 2011

Nopeasti aamupäivä menikin ja pääsimme vihdoin ja viimein syömään perinteisiä jouluruokia. Kaikille ruuat maittoi ja moni tuumasikin, ettei jaksa enempää syödä. Nopeasti kahvit juotiin ja astiat raivattiin pois.

Joulupukki saapuikin yhden maissa. Muutama laulu ja lahjojen jako alkoi. Voi sitä iloa, kun mieleinen lahja sieltä paketista paljastuikin. Kun lahjat oltiin saatu auki, niin laulettiin vielä muutama laulu, sitten olikin jo joulupukin aika siirtyä seuraavaan paikkaan.

Illan hämärtyessä myös jätkäkynttilät sytytettiin ja lyhtyihin laitettiin tuikut palamaan. Eerikan etupihalle teimme torstaina poisnukkuneille kynttilän poltto-paikan ja moni halusikin muistaa poisnukkuneita läheisiään hautakynttilällä.

Näin jouluaattoa meillä vietettiin.

Säveltäjä: suomalainen kansansävelmä
Sovittaja: G. O. Schöneman

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti.
Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.

Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme,
kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.

Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat.
Autuuden ja anteeks´annon, kaikki taivaan tavarat.

Anna, Jeesus, Henkes´ valon jälleen loistaa sieluumme
sytytellä uskon palon. Siunaa, Jeesus, joulumme.

Joulurauha metsän eläimille ja jouluisia valmisteluja

joulukuu 22, 2011

Virikkeen täyteinen päivä takana.  Yhteisön aamupalaverissa jokainen sai valita osallistuuko luonto ryhmään, vai paistaisiko pipareita joulun pyhiksi. Piparin paisto oli selvästi ennakko suosikki ja moni jäikin paistamaan pipareita sisälle. Vaikka taikina ei aina ihan piparin muotoon päätynytkään oli selkeästi yhdessä tekeminen mieluista ja samalla saada  jouluvalmisteluja valmiiksi. 

Ketkä eivät halunneet osallistua piparin paistoon, niin he pääsivät osallistumaan luonto ryhmätoimintaan. Halusimme tänään myös muistaa metsän eläimiä ja suoda kaikille eläimille joulu rauhaa niin metsässä, kuin kotipiirissä. Viiru kissallamme on siis tiedossa kissanpäivät. Tänään laitoimme uuden lintulaudan ulos, sekä katoimme ulkolinnuille lintulaudan mieluisilla herkuilla. Ryhmä myös valmisteli tulevaa viikonloppua ja teimme yhdessä paikan hautakynttilöille, jos asukkaista joku haluaisi muistaa poisnukkuneita läheisiään, niin siihenkin olisi mahdollisuus. 

Näin Eerikassa päivä päivältä jouluaaton ja joulupukin odotus palkitaan piakoin.

Perinteinen Joulujuhla 17.12.2011

joulukuu 22, 2011

Lauantaina vietimme perinteistä Joulujuhlaa Kanervikkola-kodissa, joka oli kummankin talon yhteinen.  Moni asukas odottikin juhlaa jo ennen h-hetkeä. Selkeästi jännitystä oli ilmassa ja miten omat ohjelmanumerot juhlassa sujuisivat. Päivä oli kiireinen, sillä aamusta alkaen moni naisasukas halusi itselleen hienon kampauksen juhlaa varten. Unohtamatta meikkausta. Tietysti juhlavat vaatteetkin piti etsiä. Aamupäivän aikana koristelimme tupaa, sekä paistoimme joulutorttuja ja teimme muita viime hetken valmisteluja. Sillä asukkaiden läheisiä ihmisiä olisi myös tulossa heidän vieraakseen.

Päivän edetessä ja hämärtyessä sytytimme jätkänkynttilät ulos ja vähitellen siirryimme Kanervikkola-kodin puolelle, jossa juhla olisi. Juhla oli lämminhenkinen ja ohjelma jokaiselle mielekästä. Myöskin meidän naisten runot, sekä laulut sujuivat hyvin. Näistä riittikin puhetta ja ilonaihetta pitkin päivää. Juhlassa esiintyi myös Sanna Rouvinen. Kun ohjelmat olivat loppumassa, olikin jo monella mielessä jouluiset pöydän antimet ja siirryimme Eerikaan nauttimaan perinteisestä joulupuurosta yhdessä läheisten ihmisten kanssa.

Päivä oli pitkä, mutta kaikin puoli onnistunut. Kiitoksia kaikille vieraille, ketkä pääsivät käymään joulujuhlassamme. Ensi vuonna taas tavataan samoissa merkeissä.

(kuvat tulevat myöhemmin artikkeliin).

Toiminnan täyteinen vuosi

joulukuu 15, 2011

Vuosi 2011 on tuonut paljon uutta Eerikan arkeen. Vuoden sisällä henkilökunta on innokkaasti kouluttautunut ja sitä myötä olemme saaneet uusia tuulia käytäntöön. Vuoden sisällä olemme kokeneet ikimuistoisia hetkiä yhteisömme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.  Vuonna 2012 taas uudet kujeet ja suunnitelmat.  Pyrimme myös olemaan jatkossa aktiivisempia blogisteja :)

Eerikan väki haluaa toivottaa Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2012!! Sekä kiittää yhteistyökumppaneitamme, sekä omaisia kuluneesta vuodesta.

Eerikan 18 vuotispäivä juhlat 20.11.2010

marraskuu 29, 2010


Vietimme lauantaita Eerikan 18 vuotisjuhlan merkeissä, Hoitokoti Eerika on nyt täysi-ikäinen! Juhlimme vuosipäivää suurella joukolla. Juhlapäivä koostui runonlausunnasta, lauluista ja Eerikan taipaleen muisteluista sanoin, sekä kuvin. Ohjelmaan kuului tietysti myös pöydänantimet. Yksi asukkaistamme lausui juhlassa runon, joka mielestämme kuvaa hyvin Eerikan arvoja;

111

Sanoja Ystävyydestä
Anna-Mari Kaskinen

“Toivoa älä menetä.
Yhdessä selvitään.
Yhdessä viemme kynttilän
lohduksi pimeään.

Yhdessä käymme lävitse
kivun ja ikävän.
Tukena pitkällä matkalla
on käsi ystävän.
Iloa älä menetä
tie vaikka raskas on.

Yhdessä saamme etsiä
polkuja sovinnun.
Elämän pienessä eväissä
iloa kätkössä on:
lapsen silmissä, keväissä,
palossa auringon.”

Blogin avaus ja Virkkulan avajaiset

marraskuu 12, 2010

Vihdoinkin olemme saaneet Eerikan blogin avattua.

Eerikaan rakennettiin syksyn ajan uutta virike- ja toimintatiloja, jonka avajaisia vietettiin 1.11. suurella joukolla. Tilan nimeksi valittiin asukkaiden ja henkilökunnan äänestyksellä Virkkula. Tilaa hyödyntää kummatkin talot niin ryhmä-toimintoihin, palavereihin ja muuhun virikkeelliseen toimintaan.

Blogissamme kerromme kuinka elämme Eerikan arkea ja juhlaa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi blogiimme!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.